| |

Laasonen käyttää veistoksissaan eri puulajeja, vaneria, keramiikkasavea,
rautaa, lankaa, kangasta, betonia, posliinisavea ja pronssia. Hän myös
mielellään yhdistelee erilaisia materiaaleja. Rajojen ylittäminen on
Laasoselle taiteellisen työskentelyn suola, vaikka hän arvostaakin
työskentelyssään perinteisiä veistosmenetelmiä ja muun muassa valaa itse
pronssi- ja alumiiniveistokset ciré perdue – menetelmällä. Laasosen
teokset ovat isoja ja pieniä veistoksia, reliefejä, tilallisia
veistoskokonaisuuksia, installaatioita ja ympäristötaideteoksia.
Laasosen teosten koko on vuosien myötä kasvanut. Siihen
vaikuttavat teosten materiaalit ja hänen nykyinen työhuoneensa, joka
mahdollistaa suurten
ja korkeidenkin teosten tekemisen. Laasosen teosten kokoa ei ratkaise
alkuperäisen idean ylevyys, vaan hänelle ideasta syntyvä mielikuva ja
sitä seuraava pitkällinen ajatusprosessi. Taiteellisessa työskentelyssä
teoksen aihe ja materiaali määräävät, miten hän veistoksen toteuttaa.
Lopputulos voi olla hyvin realistinen tai varsin pelkistetty.
Merkityksellistä Laasosen työskentelyssä on halutun idean muuntaminen
plastiseen kolmiulotteiseen muotoon.
Kuvanveistäjänä Laasonen ei hetken mielijohteesta ryhdy tekemään yhtään
mitään, sillä kuvanveiston materiaalit ovat kalliita ja tekniikat
vaativat etukäteen paljon suunnittelutyötä. Kuvanveistäjän työskentely
on miettimistä, tutkimista ja materiaalien kokeilemista. Kuvanveistäjän
pitää tietää miten kaikki tekniset yksityiskohdat ja materiaalit
toimivat, ennen kuin alkaa tehdä lopullista veistosta. Laasonen nauttii
veistämisessä teknisistä haasteista ja työskentelyprosessissa hänelle on
tärkeää käsillä tekeminen sekä muodon ja materiaalin tuntu. Kuvanveiston
tekniikoiden aiheuttama saman työvaiheiden toisto antaa myös aikaa
ajatusprosessille. Monesti työn suunnitteluvaiheessa hän joutuu
laskemaan kulmia, ympyrän pinta-alaa ja kehän pituutta, jolloin työ on
varsin määrätietoista ja kurinalaista. Toisinaan hän taas antaa vain
mennä, katsoo millainen teoksesta tulee, nauttii työskentelystä ja antaa
tunteen kuljettaa.
Laasonen työskentelee yhtä aikaa monen teoksen parissa ja hänen
työskentelyynsä kuuluu paljon ajatustyötä. Veistosten toteutuksessa
konkreettinen työskentely työhuoneessa on siis vain murto-osa teoksen
valmistukseen käytetystä ajasta. Kuvataiteilijan työstä Laasosella ei
ole koskaan lomaa, sillä hän imee ympäristöstään koko ajan ideoita ja
aiheita ja työstää niitä mielessään. Teosten suunnittelu käy häneltä
yhtä hyvin puutarhaa hoitaessa kuin autoa ajaessa. Toisinaan idea hautuu
vuosia ennen kuin se on valmis veistokseksi. Laasosen teosten aiheet
ovat moniulotteisia ja kiinnostavia ja niiden lähtökohtana ovat pienet
arkiset asiat. Teoksen idea voi lähteä kauppakuitista, riidasta,
surusta, perhesuhteesta, kivusta, ilosta tai ihan vain jonkin asian
ihmettelystä. Hän haluaa taiteellaan kertoa tarinoita tästä elämästä,
peilata aikaamme ja avata erilaisia näkymiä taiteen kokijoille.
Teoksillaan Laasonen tuo ympäröivään maailmaan kauneutta, uusia
näkökulmia, suvaitsevaisuutta ja iloa.
Kirsi-Maria Tuomisto
Museolehtori
Lapuan taidemuseon julkaisu nro 6, 2008
|